Tekstit

Erään (etä)tanssiopettajan ajatuksia

Katsellessani ikkunasta, kuinka räntäsade piiskaa pois naapurin lasten asvalttiin vaivalla piirtämän sateenkaaren, havahdun siihen, ettei ole oikein mitään mistä kirjoittaa. Siis mitään, jos ei halua kirjoittaa koronaviruksesta, korona-arjesta, koronakaranteenista tai koronatiesmistä. Istuskelen tässä ja tuijotan ikkunalasiin läsähtäviä märkiä hiutaleita, enkä yhtään jaksaisi. En jaksaisi kirjoittaa tästä elämäämme määrittävästä ja rajoittavasta tilanteesta. Sanoinko jo, etten jaksa? Muttei taida olla muutakaan, mistä kirjoittaa? Arki on muuttunut niin totaalisesti, ettei sitä voi oikein ohittaa. Tanssinopetuksessa ja Vinhan toiminnassa olemme sellaisen äärellä, johon tulemme viittaamaan vielä vuosia. Poikkeustilassa. Siispä aloitan.

Kun tanssisalit tyhjenivät ja opetus, jota nykyään kutsutaan lähiopetukseksi, päättyi, olo oli absurdi. Miten voisimme tanssia ilman asianmukaisia tiloja, ilman vuorovaikutusta? Suhtauduin uteliaasti, mutta myönnettäköön, myös skeptisesti etätunteihin. Va…

Kurkistus taaksepäin

Korjaa, käytä uudelleen, kierrätä

Kohti ystäväviikkoa ja turvallisempia tiloja

Oikean musiikin metsästysretkellä

Tanssi kuvassa! - kuvia tanssiesityksistä