Tanssin päivä 29.4.

”Liike on kieli, jota me kaikki puhumme. Liike on meidän yhteinen universaali kielemme – kunhan vain avaamme aistit ja kuuntelemme.”
                           Karima Mansour, tanssija, koreografi, tanssikasvattaja
                           Kansainvälisen tanssin päivän julistus 2019


Kansainvälistä tanssin päivää vietetään tänään 29.4. Päivää on juhlistettu vuodesta 1982 alkaen suomalaisen professori Doris Laineen aloitteesta tanssin kohentamiseksi. Uskaltaisin sanoa, että noista päivistä tanssin kenttä todella on kehittynyt, laajentunut ja kasvanut.


Päivämäärä 29.4. on valittu tanssin päivän viettoon Jean Noverren syntymäpäivän mukaan, jotta emme unohtaisi tanssin historiaa kaiken kehityksen, laajenemisen ja kasvamisen keskellä. Tanssia on ollut toki jo ennen Noverrea, mutta hän oli 1700-luvun merkittävä koreografi, joka uudisti tanssin ilmaisua, kehitti tanssin draamallista toimintaa sekä halusi nostaa tanssitaiteen arvostusta kirjallisuuden ja kuvataiteen tasolle.


Kuten tämän vuoden kansainvälisen tanssin päivän julistuksessa sanotaan ”liike on kieli, jota me kaikki puhumme”. Kieli, joka yhdistää iästä, sukupuolesta tai kulttuuritaustasta huolimatta. Tämän kielen kehittymisessä, laajentumisessa ja kasvamisessa me Vinhassa haluamme olla omalta osaltamme mukana.


Tanssin päivästä inspiroituneena me Vinhassa olemme halunneet laajentaa päivän koko kuukaudeksi ja tanssin taiteeksi. Siksi olemme viettäneet kuukauden ajan Huhtikuu on taidekuu -kampanjaa yhteistyössä Vihdin kuvataidekoulun kanssa. Olemme julkaisseet tileillämme sekä facebookissa että instragramissa päivittäin #huhtikuuontaidekuu jotain toiminnastamme, Vinha parittomina päivinä ja Vihdin kuvataidekoulu parillisina. Näin kuukauden viimeisenä parittomana päivänä ja tanssin päivänä on hyvä luoda katsaus taaksepäin ja siihen millainen taidekuu meidän huhtikuu oli.


Kevätlukukaiden esityksiä Tanssi väreissä vietettiin Pappilanpellon koululla 13.4. joten paljon aikaa meni joko esitykseen valmistautuessa tai esitysviikonlopusta palautuessa.



Kevään esityksiin valmistautumista (kuvat: Pauliina Kettunen)
Tunnelmia Tanssi väreissä! esityksissä lauantailta 13.4.2019 (kuvat: Sara Riihiaho)


Tanssivihkoihin kirjoitetaan muun muassa mietteitä kuluneesta lukuvuodesta ja esityksistä

Huhtikuun aikana toteutettiin myös kolme tanssivideoprojektia. Linkin  takaa löydät Karkkilan Nyky 2 -ryhmän valmistaman tanssivideon. Facebookista ja Instagramista löytyy Karkkilan Nyky 4-ryhmän tekemä kymmenen sekunnin improvisoitu kompositio sekä Karkkilan Nyky 3-  ja Jazz 3- ryhmien valmistama tanssivideon teaseri. Valmis video näytetään vasta Vinhan oppilaiden päättäjäisissä 17.5. Nyhkälässä.
Urban 2 ja 4 -ryhmät osallistuivat silentjamiin, eli kaupungilla toteutettavaan tanssi-improvisaatioon, jossa yhteinen musiikki tulee jokaiselle tanssijalle kuulokkeiden kautta. Näin katsojat eivät kuule musiikkia, mutta näkevät liikkeen.

  
Silent Jam! Karkkilassa 24.4.2019 (kuvat: Ninni Tuovila)


Nyt viikonloppuna meillä oli Vappupeuhis, jossa oli muun muassa esityksiä, kokeilutunteja ja tanssipelejä.



Vappupeuhis Karkkilassa 27.4.2019 (kuva: Sara Riihiaho)

Kaikki kuvat ja videot löydät meidän Facebookissa ja Instagramissa. Helpoiten näet instragramista hakemalla #huhtikuuontaidekuu, jolloin näet myös Vihdin kuvataidekoulun kuvat.Huhtikuu on todella ollut tapahtumaa täynnä!

Hyvää tanssin päivää kaikille!

- Ninni

Mikä sinusta oli parasta Huhtikuu on taidekuu -kampanjassa? Mitä toivoisit mahdollisesti ensi vuodelle? Kommentoi alle tai laita viestiä tulemaan toimisto@vinha.net


Lähteitä ja lisätietoa tanssin päivästä:

Tanssin tiedotuskeskuksen sivut
https://www.danceinfo.fi/tietoa-alasta/kansainvalinen-tanssin-paiva-29-4/
Kansainvälisen tanssin päivän julistus 2019
http://www.danceinfo.fi/wp-content/uploads/2019/04/Tanssin-paivan-julistus-2019.pdf
Jean Noverre, Tiina Suhonen
https://www.danceinfo.fi/wp-content/uploads/2016/06/Tiina-Suhosen-artikkeli-Noverresta.pdf


Kommentit